Aivojen hermoverkot ja neuroplastisuus
Neuroplastisuus - syy sille, miksi muutos on mahdollinen
– ah, yksi kiehtovimmista tutkimuskohteista neurotieteessä, psykologiassa ja kasvatustieteissä! 🤩
Kun opimme ja toistamme oppimaamme, aivoissa tapahtuu muutoksia. Kun ihminen oppii, hermosolujen väliset yhteydet voivat vahvistua, heikentyä ja järjestäytyä uudelleen. Hermoverkkojen toiminta siis muuttuu kokemustemme mukana.
Tätä aivojen kykyä muovautua kokemuksen, oppimisen ja ympäristön vaikutuksesta kutsutaan neuroplastisuudeksi. Neuroplastisuuden ansiosta uuden oppiminen – ja myös vanhojen toimintatapojen muuttaminen – on mahdollista läpi elämän.
Kun ihminen oppii, aivojen hermosolut eli neuronit aktivoituvat. Neuronit kommunikoivat keskenään synapsien kautta, ja aivot prosessoivat tietoa hermosolujen muodostamissa verkostoissa.
Kun samoja hermoverkkoja aktivoidaan toistuvasti, niiden toiminta voi tehostua ja oppimiseen liittyvät muistijäljet vahvistua. Jos yhteyksiä taas ei käytetä, ne voivat ajan myötä heikentyä. Myös kilpailevat muistijäljet voivat vaikeuttaa tiedon palauttamista – ja lopulta opittu voi vaipua unholaan.
Neuroplastisuus on siis yksi keskeinen syy sille, miksi muutos ylipäätään on mahdollista. Samalla se auttaa ymmärtämään, miksi ihmiset jäävät junnaamaan paikalleen ja miksi teemme usein “niin kuin on aina ennenkin tehty” mieluummin kuin lähdemme kohti tuntematonta seikkailua. Se auttaa ymmärtämään status quota – ja sitä, miksi muutos on usein alkuun vaikeaa.
Mutta samaan aikaan neuroplastisuus toimii muutoksen mahdollistajana – oppimisen, kasvun ja kehittymisen biologisena perustana. Muutos ei tapahdu käskystä tai sormia napsauttamalla, vaan se tarvitsee kokemuksia ja toistoja.
Tulevaisuus tottelee tekoja, sanotaan. Siihen voisi ehkä lisätä, että tulevaisuus tottelee toistoja. Se, mitä toistat tänään, vahvistuu.
Mitä neuroplastisuudesta tulee ymmärtää liiketoimintakontekstissa?
Ed Catmull totesi Creativity, Inc. -kirjassaan osuvasti:
“Change is going to happen, whether you like it or not.”
Jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö, korkea volatiliteetti, VUCA, BANI, TUNA, RUPT… you get the picture, right?
Jos haluat organisaatiosi kykenevän surffailemaan muutosten aallonharjalla – se onnistuu vain, jos organisaatio on valmis oppimaan.
Mutta organisaatio ei ole elin, vaan koostuu ihmisistä.
Ihmisten on siis opittava oppimaan. Oppimaan oppimisen taito on muuttuvassa maailmassa kilpailukyvyn (ja työhyvinvoinnin!) ehdoton edellytys. Kun informaatiota tulvii sisään ikkunoista ja aidanraoista, on osattava erottaa ydin. Ja vahvistaa sitä.
Muutos voi alkaa strategiasta, tiedotteesta, verkkoympäristöstä tai kick-offista – mutta ne eivät vielä muuta ihmisten toimintaa. Uuden täytyy integroitua osaksi arjen tekemistä, ja se vaatii aktiivista harjoittelua ja toistoa – sitä, että uuden oppimiseen liittyvät hermoverkot aktivoituvat yhä uudelleen.
“Consistency is key.”
Se mikä toistuu, vahvistuu.
Mitä neuroplastisuudesta tulee ymmärtää pedagogisessa kontekstissa?
Olet ehkä kuullut lapsille sanottavan, että uutta ruokaa pitää maistaa seitsemän kertaa, ennen kuin sen makuun tottuu.
Oppiminen (= muutos) ei ole passiivista. Tarvitaan aktiivisia tekoja, toistoja. Toistuvia altistuksia. Dippailua epämukavuudessa.
Uuden oppiminen aktivoi hermoverkkoja, ja toistuva harjoittelu muokkaa niiden toimintaa. Mitä enemmän palaamme opittuun, käsittelemme sitä, palautamme sitä mieleen ja sovellamme sitä erilaisissa tilanteissa, sitä vahvemmaksi oppiminen voi rakentua. Myös asiantuntijuus rakentuu pitkäjänteisen harjoittelun myötä: altistumalla, muokkaamalla tietoa, soveltamalla sitä ja saamalla palautetta.
Kyse ei ole vain toistojen määrästä, vaan myös niiden laadusta. Oppiminen vahvistuu, kun emme vain vastaanota tietoa passiivisesti, vaan työskentelemme sen kanssa: haemme sitä muistista, muokkaamme, yhdistämme aiempaan tietoon, sovellamme ja kokeilemme käytännössä. Toistojen tarpeeseen vaikuttaa esimerkiksi asian monimutkaisuus, aiempi osaaminen, harjoittelun tapa, palautteen saaminen ja se, kuinka hyvin opittua palautetaan mieleen myöhemmin.
Hermoverkkoa voi ajatella kuin ompelulankaa, jota punotaan harjoittelun myötä aina vain vahvemmaksi – kunnes siitä muodostuu hiljalleen köysi.
Mitä neuroplastisuudesta on hyvä ymmärtää yksityiselämässäsi?
Myös elämässä vahvistuu se, mitä toistat.
Toistuvat ajatukset, tavat ja valinnat muokkaavat hermoverkkojen toimintaa – myös silloin, kun emme tietoisesti ajattele oppivamme yhtään mitään.
Kun haluat muuttaa elämässäsi jotain, alku voi tuntua todella vaikealta. Se vaatii aktiivista valintaa – ei vain kerran, vaan yhä uudelleen.
Aivot säästävät mielellään energiaa ja automatisoivat toistuvia toimintamallejamme. Vanhoihin kaavoihin palaaminen ei vaadi tietoista päätöstä. Siksi tuttu tapa toimia vaatii vähemmän tietoista ohjausta, kun taas uuden toimintatavan harjoittelu vaatii aluksi enemmän huomiota ja aktiivista valintaa.
Uusi toimintatapa on aluksi kuin himmeä polku ensilumella. Vieressä kulkee vanha moottoritie – tuttu ja helppo reitti. Mutta jos muutos on sulle merkityksellinen, sun täytyy kääntyä uudelle polulle, vaikka mieli vetäisi takaisin vanhaan. Sä et voi kulkea automaattiohjauksella.
Toistojen myötä uusi toimintatapa alkaa automatisoitua. Vähitellen vanha tie peittyy lumeen ja uuden polun urat syvenevät. Se ei vaadi enää yhtä paljon tietoista ponnistelua tai jatkuvaa taistelua vanhaan palaamista vastaan.
Ja silloin et enää vain tavoittele muutosta, vaan elät sitä todeksi.
Yhteenveto: Kasvu ja kehittyminen on muutosta
Kasvu ja kehittyminen ovat muutosta. Kun opimme, myös aivot muuttuvat.
Mutta muutos itsessään ei synny uudesta tiedosta. Ei päätöksestä. Ei uudesta strategiasta.
Oppiminen vahvistuu toistojen kautta – muutos rakentuu toistoista.
Kun hahmotat tämän, voit tehdä muutoksia, joilla on merkitys – ja jotka auttavat sua kasvamaan.
Olipa sitten kyse bisneksestä, pedagogiikasta tai sun omasta elämästä.
LÄHTEET
Caroni, P., Donato, F. & Muller, D. (2012). Structural plasticity upon learning: regulation and functions. Nature Reviews Neuroscience, 13, 478–490.
Cepeda, N. J., Pashler, H., Vul, E., Wixted, J. T. & Rohrer, D. (2006). Distributed practice in verbal recall tasks: A review and quantitative synthesis. Psychological Bulletin, 132(3), 354–380.
Hebb, D. O. (1949). The Organization of Behavior: A Neuropsychological Theory. New York: John Wiley & Sons.
Lamprecht, R. & LeDoux, J. (2004). Structural plasticity and memory. Nature Reviews Neuroscience, 5, 45–54.
Maguire, E. A., Gadian, D. G., Johnsrude, I. S., Good, C. D., Ashburner, J., Frackowiak, R. S. J. & Frith, C. D. (2000). Navigation-related structural change in the hippocampi of taxi drivers. Proceedings of the National Academy of Sciences, 97(8), 4398–4403.
Roediger, H. L. & Karpicke, J. D. (2006). Test-enhanced learning: Taking memory tests improves long-term retention. Psychological Science, 17(3), 249–255.
Smolen, P., Zhang, Y. & Byrne, J. H. (2016). The right time to learn: mechanisms and optimization of spaced learning. Nature Reviews Neuroscience, 17, 77–88.
Wood, W. & Rünger, D. (2016). Psychology of Habit. Annual Review of Psychology, 67, 289–314.
