Me coachit, kouluttajat ja valmentajat haluamme luoda sisältöjä, jotka muuttavat ihmisiä ja maailmaa paremmiksi. Mutta mitä meidän on ymmärrettävä oppimisen teoreettisista lähtökohdista? Millaisia lähtökohtia on otettava huomioon, mikäli haluamme vahvistaa oppimisen vaikuttavuutta?

Ensimmäiseksi meidän on syvällisesti ymmärrettävä; mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme oppimisesta? Oppimismuotoilussa oppimiskäsitys perustuu konstruktiiviseen- ja sosiokonstruktiiviseen tietoteoriaan. Konstruktivismi tulee sanasta konstrukt, joka viittaa rakentamiseen. Oppiminen on siis erilaisten tiedonmurusten kokoamista ja rakentelua. Konstruktivistisen oppimisteorian mukaan rakentelemme, eli konstruoimme tietoa koko ajan. Jatkuvasti. Sosio-etuliite viittaa siihen, että oppiminen tapahtuu ennenkaikkea sosiaalisissa konteksteissa, siis yhdessä muiden kanssa.

Nämä lähtökohdat ohjavat oppimismuotoilussa käytettävää metodiikkaa: yhteisöllistä ja toiminnallista pedagogiikkaa sekä ongelma- tai ilmiökeskeisyyden korostamista faktatiedon sijasta.

Oppimista tapahtuu kaiken aikaa ja kaikkialla

Konstruktivistinen oppimiskäsitys on teoria, jonka mukaan rakennamme tietoa lakkaamatta: kaiken aikaa ja kaikkialla. Kompleksi ja jatkuvasti muutoksessa oleva toimintaympäristö vaatii jatkuvaa, ketterää oppimista. Muutos on oppimista, ja oppiminen on muutosta. Oppiminen on aivojen tietorakenteen muuttumista ja muuttamista (aktiivisesti ja tietoisesti tietoa konstruoiden, eli rakennellen, tai passiivisesti informaatiolle ja muutokselle ehdollistuen).

Meillä kullakin on omat tapamme oppia, ja aiempi elämänkokemuksemme ja olemassa oleva tietorakenteemme ohjaa huomiotamme ja oppimistamme. Mieli arvioi tiedon relevanssia aiempaan tietoon ja aiempaan kokemukseen peilaten, ja mikäli tieto menee meidän seulasta läpi ja hyväksymme tiedon, se etenee aivoissamme ns. “sulatusvaiheeseen” (assimilaatio), jolloin uusi, konstruoimamme tieto hyväksytään osaksi olemassa olevaa aivojen tietorakennetta, eli skeemaa.

Mikäli konstruoitu tieto ei sovi aiempaan tietorakenteeseen (tieto ei sovi olemassa olevaan maailmankuvaamme, emme voi hyväksyä tietoa sellaisenaan), joudumme ottamaan tiedon uudelleen lähempään tarkasteluun ja rekonstruointi-prosessiin. Joudumme työstämään tietoa uudelleen, muokkaamaan sitä, hiomaan kulmista, vaihtamaan sana keskeltä, hienosäätämään – kunnes voimme edetä sulatus-vaiheeseen uudelleen.

Toisinaan joudumme dekonstruoimaan tietoa, joka onkin kaikista haastavinta. Joudumme poistamaan jotakin sellaista, mitä olemme aiemmin pitäneet totena, joka ei enää tässä maailmassa toimi.

• Konstruktioprosessissa yksilö konstruoi uutta tietoa, havainnoi, hankkii uusia kokemuksia.

• Rekonstruktioprosessissa aiemmin tuotettu ja konstruoitu tieto arvioidaan ja konstruoidaan uudelleen, jotta tiedon relevanssi säilyy/kasvaa ja epäkohtia täydennetään.

• Dekonstruktion aikana puretaan jo luotuja konstruktioita silloin kun ne ovat – syystä tai toisesta – osoittautuneet kyseenalaisiksi, ja ne joudutaan konstruoimaan uudelleen. Tällainen prosessi saattaa aiheutua siitä, kun huomataan, että asiaa voidaan tarkastella toisellakin tapaa, itsestään selvyyksille saatetaan nähdä myös vaihtoehtoista tietoa.

Uuden tiedon assimilaatio (eli informaation sulautuminen) olemassa olevaan tietorakenteeseen on mahdollista ainoastaan uuden tiedon ymmärtämisen ja hyväksymisen kautta. Jotta tieto voidaan todella sisäistää myöhempää käyttöönottoa varten, sen sisältö täytyy ymmärtää ulkoa oppimisen sijaan – ymmärtäminen on oppimisen edellytys. Ymmärrämme oppimamme, kun tunnistamme sen merkityksen. Merkitys puolestaan syntyy kun havainto ja kognitio – tietoisesti tai tiedostamatta – muodostavat tulkinnan.

Olennaista konstruktivistisen tietoteorian takana on ymmärtää se näkemys, että rakennamme tietoa kokoajan. Se luo positiivisia odotuksia kaikelle oppimiselle.

Oppimista tapahtuu kaikkien kanssa

Sosiaalinen konstruktivismi tarkoittaa totuuden rakentumista sosiaalisten suhteiden kielellisissä vuorovaikutuksissa ja tiedon ajatellaan olevan suhteellista, relativistista. Suuntaus painottaa tiedon rakentumista sosiaalisessa kanssakäymisessä, eri yhteisöissä ja konteksteissa ja oppimisen ajatellaan olevan tilannesidonnaista.

Merkitysten re- ja dekonstruktiot tapahtuvat erityisesti diskurssin (siis keskustelun) ja kriittisen reflektion (siis kyseenalaistamisen) avulla, vaiheittain. Edellämainittu prosessi vaatii aikaa, ja vaadittu aika varioi yksilöiden välillä. Tarvitaan keskustelua ja kyseenalaistamista, asioiden katsomista useammasta eri näkökulmasta. Näin kukin muodostaa oman subjektiivisen totuutensa ja näkemyksensä.

Sosiaalisesta konstruktivismista on oleellista ymmärtää, että rakennamme tietoa yhdessä muiden kanssa – tarvitsemme muita oppiaksemme.

Jos et mitään muuta muista, muista tämä:

oppimista tapahtuu kaikenaikaa, kaikkialla ja kaikkien kanssa.

Kun haluamme vahvistaa oppimista, on luovuttava ajatuksesta, että kykenisimme ikäänkuin siirtämään tietoa paikasta a paikkaan b, esimerkiksi kouluttajan materiaaleista oppijan skeemaan, eli mielen tietorakenteeseen. Oppiminen on aktiivista tiedon rakentelua, se vaatii aikaa, se vaatii tilaa, se vaatii kokeiluja. Ja ennen kaikkea se vaatii sosiaalisia kohtaamisia (livenä tai verkossa, synkronisesti tai asynkronisesti). Kun huomioit nämä lähtökohdat oppimisprosessisi suunnittelussa – voilá! Olet luonut edellytykset generoida oppimista!

Iloa oppimisprosessien suunnitteluun! Mikäli jäit pohtimaan konstruktivismia, sosiokonstruktivismia, oppimista tai oppimismuotoilua – ollaanhan yhteydessä myös somen puolella! Minut löydät helposti alla olevien painikkeiden kautta ⬇️⬇️⬇️ Jatketaan keskustelua yhdessä!

RAKKAUDELLA, CAMILLA

[ALKUPERÄINEN BLOGITEKSTI ON JULKAISTU 15.3.2021 OSOITTEESSA WWW.MUUTOSVALMIUS.COM]